Levyarvostelu: Ren Da Heatmonsta – Mudvillain

Ren Da Heatmonsta – Mudvillain (2021 Heatrock Records / Rapbay / Urbanlife Distribution)

Stocktonista, Californiasta lähtöisin oleva Ren Da Heatmonsta voidaan käsittää vanhan koulun veijariksi. Ensimmäinen, Doesia Clickin nimellä julkaistu, kokopitkä Hard On Da Grind ilmestyi jo 1995. Kaikkiaan virallisia julkaisuja ei ole pukattu ulos mitenkään liukuhihnalta, mutta jokunen siellä täällä kuitenkin. Viime vuoden EP Women Cars & Firearms niputtanee aika kattavasti mielenkiinnon kohteet, joskin pitäisihän siinä vielä massi mainita. Muutama vuosi sitten – kenties uran huippukohtana – ilmestyi kokopitkä Premeditated yhdessä alan kovimpiin legendoihin lukeutuvan sekoilija Brotha Lynch Hungin kanssa.

Mudvillain lähtee nimikkobiisillä, joka on hyvin intromainen. Meno on ihan täyttä thizzleä kurnutuksineen ja yksinkertaisine tehosteineen. Lyriikat listaavat elämään kiinteästi kuuluvia gettolapsia, muskeliautoja, low rydaajia, gangbangereita, hakkereita ja yössä viilettäjiä. Ja naisethan tykkää, mutta rahaa ei tuosta noin vaan tipu, vaikka pylly kivasti heiluukin. I keep it real real!

Kakkosraita Candy Man hakee teemaa samannimisestä piinaelokuvasta, jossa on parempi olla lausumatta mainittua nimeä ääneen. Murhahommat kiinnostelee ja velat lähtee perintään, mutta maltillisella otteella kuitenkin: I’m lowkey – one of the dopest. Komppaajana toimiva Andre Nickatina tuo aavistuksen karhealla äänellään mukaan mukavaa flavaa, vaikka ei mitään ihmeitä esittelekään; pahisten poljento pelittää hyvin yhteen.

Levy jatkuu uskollisesti samalla linjalla. Heatmonstan kaveripiirissä meno on makaaberi. Keskiyön jälkeen murhaillaan Swiftin, Homiciden ja Ben Kaoksen kanssa ja samaa luontaista linjaa jatketaan vierailija C.O.S.:n liittyessä mukaan. Levyn puolivälin hujahdettua ohi rahanteon merkeissä hyppää völjyyn mukaan Brotha Lynch Hung, jonka kanssa tiputellaan faktaa pohjoisesta Calista.

Pohjoisen parista päädytään massamurhailemaan ganjantuoksuisena, ja kuten niin monesti on jo todettu, eivät ne raukat heitterit vieläkään vaan rakkautta saa. Ei kannattaisi vihata, sillä semmoisella on hintansa, ja se hinta on useimmille liian kova.

Albumin kolmanneksi viimeinen träkki – Peebodien ja Lil Manin avustama Ain’t About U – on aavistuksen hämmentävästi hieman eri maailmasta positiivissävytteisellä tunnelmallaan. Biitti ottaa tässä kohtaa myös kevyen käänteen pois tiiviimmästä thizzlestä. Mitäs tämä nyt oikein on? Dänkkiä ja viunaa sentäs vielä vedellään, eikä naisten metkujen annetta humahtaa liikaa kupoliin. Vielä kun pari viimeistä rykäisyä palaavat turvallisesti synkemmille seuduille, on hetkellisesti yllätyksestä päästy sujuvasti yli, ja matka lännenvankkureissa jatkuu. Mukana tarinoimassa kuullaan vielä artistia Trizz, jonka puolilöysä poljento istuu kotoisasti biittiin.

Alunperin räppinimenään Young Reniä käyttänyt, mutta sittemmin tuottajanimeensä Ren Da Heatmonsta kaikkinensa siirtynyt, artisti on käsittääkseni hoitanut levyn tuotannon kauttaaltaan itse. Toivottavasti joku korjaa, jos olen väärässä. Biitithän ovat tosiaankin laadukkaita oman tyylinsä edustajia ilman sen kummempia ihmeitä tai krumeluureja. Tempo on tasainen, ei mihinkään kiirehtivä, ja erityisesti koskettimet soivat paljolti mukavan raskaasti.

Kyllä tätä kannattaa thizzlen ja gangstailun ystävien kuulostella yön pimeydessä painaessa, mutta älkää nyt liikaa vaikutteita ottako, että ei tarvitse iltalehdistä taas lukea koko kansan tragedioista tai muista murhamyllyistä. Maltilla!

-Erkka Vesa aka EC 2021

Spotify:

Youtube:

https://www.youtube.com/playlist?list=OLAK5uy_kkHnsITXSBas4hN5XgRTLkswNdr0U2usw

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän