Young Dolphin murhatutkinnassa tekninen virhe – epäilty vapautettiin!

Edesmenneen Memphis-räppäri Young Dolphin murhatutkinnassa tapahtui erikoinen käänne, kun yksi epäillyistä pidätettiin ja vapautettiin jo seuraavana päivänä teknisen virheen vuoksi.

Shundale Barnett pidätettiin 27. tammikuuta ja häntä syytettiin avunannosta rikokseen, murhan yrityksestä sekä omaisuusrikoksesta liittyen Young Dolphin marraskuussa 2021 tapahtuneeseen murhaan. Barnett on sukua Justin Johnsonille, joka todettiin syylliseksi Young Dolphin murhaan viime vuonna ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Shelby Countyn syyttäjänvirasto julkaisi lausunnon, jossa kerrottiin, että Barnett oli pidätetty Johnsonin kanssa Indianassa, minkä perusteella hänet oli alun perin yhdistetty tapaukseen. Tutkinnan edetessä todettiin kuitenkin, ettei Barnett ollut osallisena rikokseen ja syytteistä päätettiin luopua.

”Pidätysmääräys jäi järjestelmään teknisen viiveen takia, vaikka sen olisi pitänyt tulla peruutetuksi. Tämä virhe on nyt korjattu ja kaikki syytteet on virallisesti hylätty”, syyttäjänvirasto totesi lausunnossaan.

Young Dolph, oikealta nimeltään Adolph Thornton, Jr., ammuttiin kuoliaaksi marraskuussa 2021 Memphisin keskustassa.

Lue myös:
Young Dolphin murhaajalle elinkautinen tuomio!