XXXTentacionin taposta syytettyjen oikeudenkäynti alkamassa 5 vuotta kuoleman jälkeen!

Edesmenneen Florida-räppäri XXXTentacionin, oikealta nimeltään Jahseh Onfroy, taposta syytettyjen oikeudenkäynti on vihdoinkin alkamassa 5 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Oikeusprosessi alkoi 18. päivä tammikuuta, mutta oikeudenkäynnin avauspuheenvuorojen odotetaan alkavan vasta helmikuussa.

Michael Boatwrightia syytetään Onfroyn ampumisesta ryöstön yhteydessä. Trayvon Newsome ja Dedrick Williams ovat Boatwrightin väitettyjä rikoskumppaneita. Boatwrightin sormenjäljet löytyivät räppärin ajoneuvon ovesta. He ovat kiistäneet syyllisyytensä.

Viranomaiset pidättivät myös Robert Allenin, joka myönsi syyllisyytensä toisen asteen murhaan viime vuonna. Allen suostui myös todistajaksi tulevassa oikeudenkäynnissä, joka on osa hänen sopimustaan. Boatwrightia, Newsomea ja Williamsia kaikkia uhkaa elinkautinen vankeustuomio.

XXXTentacion oli Floridasta kotoisin oleva räppäri, joka ammuttiin vuonna 2018 ryöstön yhteydessä. Hän poistui moottoripyöräliikkeestä, jonka jälkeen maastoauto ajoi hänen autonsa eteen ja esti hänen autoaan liikkumasta. Yksi henkilöistä ampui räppäriä, jonka jälkeen häneltä varastettiin laukku joka sisälsi 50,000 dollaria rahaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän