Koti Toimituksen valinnat Salt-N-Pepa yrittää saada oikeusjuttunsa uudelleen käsittelyyn!

Salt-N-Pepa yrittää saada oikeusjuttunsa uudelleen käsittelyyn!

New York -räppiduo Salt-N-Pepa yrittää saada Universal Music Groupia vastaan nostetun oikeusjuttunsa uudelleen käsittelyyn. Yhtyeen asianajajat vetosivat tiistaina 22. syyskuuta muutoksenhakutuomioistuimen edessä päätökseen, jolla yhtyeen kanne hylättiin aiemmin tänä vuonna.

Cheryl Jamesin ja Sandra Dentonin muodostama Salt-N-Pepa kiistelee UMG kanssa alkuperäisten äänitteidensä omistusoikeuksista. Duo solmi vuonna 1986 sopimuksen Hurby Azorin Noise In The Attic -yhtiön kanssa, joka puolestaan teki sopimuksen Next Plateau Recordsin kanssa.

Salt-N-Pepa katsoo, että heidän vuoden 1986 sopimuksensa antavat heille mahdollisuuden vaatia äänitteidensä oikeuksia takaisin Yhdysvaltojen tekijänoikeuslain perusteella. UMG mukaan oikeudet siirrettiin kuitenkin Azorin yhtiön kautta, eikä duolla ole omia oikeuksia, joita se voisi palauttaa itselleen.

Kiistan kohteena ovat muun muassa “Push It”, “Shoop”, “Whatta Man” ja “Let’s Talk About Sex”. Salt-N-Pepan mukaan heidän kataloginsa tuotti noin miljoona dollaria rojalteja viiden kuukauden aikana ennen oikeusjutun nostamista. Yhtye on myös väittänyt UMG poistaneen osan kappaleista yhdysvaltalaisista suoratoistopalveluista kiistan aikana.

Muutoksenhakutuomioistuimen kolme tuomaria eivät antaneet päätöstä heti tiistaina pidetyn käsittelyn jälkeen. Jos Salt-N-Pepa voittaa valituksensa, oikeusjuttu palautuu uudelleen käsiteltäväksi, mutta se ei vielä tarkoita äänitteiden omistusoikeuksien siirtymistä yhtyeelle.