Lil’ KeKe paljasti olleensa kymmenen vuotta paossa viranomaisia!

Houston-veteraani Lil’ KeKe kertoi tuoreessa VladTV:n haastattelussa poikkeuksellisesta ajanjaksosta elämässään. Hän paljasti olleensa kymmenen vuoden ajan paossa viranomaisilta tekaistun henkilöllisyyden turvin.

Kaikki lähti liikkeelle 90-luvun puolivälissä, kun Lil’ KeKe tuomittiin ehdolliseen huumerikoksesta, mutta rikkoi koeaikansa ehtoja. Kun Texasin oikeuslaitos määräsi hänelle kahdeksan vuoden vankeustuomion, hän päätti paeta. “Lähdin karkuun enkä koskaan palannut oikeuteen”, hän sanoi.

Vuosina 1996–2006 Lil’ KeKe piti matalaa profiilia samalla pitäen musiikkiuransa käynnissä, mutta pysytellen pois julkisuudesta. Hän käytti väärennettyjä henkilöllisyystodistuksia ja liikkui varoen, kunnes jäi kiinni pienen kannabisrikkomuksen seurauksena. Sormenjälkien paljastuttua hänet pidätettiin ja koko vuosikymmenen kestänyt pakomatka tuli päätökseensä.

Vapautuminen ei ollut halpaa. Swishahouse auttoi häntä maksamaan 100 000 dollarin kustannuksista puolet ja Lil’ KeKe maksoi loput päästyään takaisin vapauteen. “He pelastivat henkeni. Olen heille kiitollinen lopun elämääni”, hän sanoi.

Ironista kyllä, koko episodi johti lopulta vain kolmen kuukauden vankilatuomioon. “Juoksin kymmenen vuotta päästäkseni istumaan kolme kuukautta”, hän totesi ja lisäsi, että kokemus muutti hänen elämänsä suunnan lopullisesti.

Katso haastattelupätkä alta.