Long Beach -veteraani Daz Dillinger kertoi uudessa TmrO Networkin haastattelussa Death Row Recordsin alkuajoista, työskentelystään Dr. Dren kanssa sekä useiden klassikkotuotantojensa taustoista.
Daz muisteli, kuinka hän oppi tuotannon saloja Dr. Dren rinnalla ja pääsi seuraamaan läheltä tämän työskentelytapoja. Hän kertoi myös varastaneensa vuokrattuja MPC-rumpukoneita sekä yrittäneensä päästä käsiksi studiolaitteisiin oppiakseen mahdollisimman paljon.
Haastattelussa Daz palasi myös nuoruusvuosiinsa ja ensimmäisiin kohtaamisiinsa Snoop Doggin kanssa. Hän kertoi tutustuneensa myöhemmin Kuruptiin ja avasi, kuinka Tha Dogg Poundin nimi sekä kaksikon yhteistyö lopulta syntyivät.
Daz muisteli samalla “The Chronic” -albumin ja Snoop Doggin “Doggystyle” -klassikon tekoprosesseja. Hän kertoi viettäneensä paljon aikaa studiossa Dr. Dren kanssa ja avasi myös tämän tuotantotekniikoita sekä rumpujen miksaamiseen liittyneitä salaisuuksia.
Haastattelussa käsiteltiin lisäksi 2Pacin liittymistä Death Row Recordsille ja “Ambitionz Az a Ridah” -kappaleen syntyä. Dazin mukaan 2Pac omaksui nopeasti vaikutteita hänen tuotannostaan, sillä kaksikko asui tuolloin naapureina ja 2Pac kävi ahkerasti hakemassa studioympäristöstä inspiraatiota ja uusia biittejä.
“Ambitionz Az A Ridah” syntyi Dazin mukaan yksinkertaisesta lähestymistavasta. Hän haki kappaleeseen vaikutteita James Brownin “Get Up Offa That Thing” -kappaleesta ja riisui tuotannon mahdollisimman pelkistettyyn muotoon.
Katso haastattelu alta.





