Duane “Keefe D” Davisin oikeudenkäyntiä 2Pacin murhaan osallistumisesta on siirretty eteenpäin. Puolustus on kertonut tarvitsevansa lisää aikaa poikkeuksellisen laajan näyttöaineiston läpikäymiseen.
Keefe D:tä syytetään 2Pacin Las Vegasissa vuonna 1996 tapahtuneen murhan järjestämisestä. Hänen aiemmat ja osin ristiriitaiset lausuntonsa ovat vaikeuttaneet puolustuksen työtä. Puolustuksen mukaan osa näistä puheista on ollut liioittelua, jonka tarkoituksena on ollut esimerkiksi kirjojen myynnin edistäminen.
Davis on myös vuonna 1998 kuolleen Orlando Andersonin setä, jota epäillään 2Pacin ampujaksi. Kaikki muut tapaukseen liitetyt henkilöt ovat sittemmin menehtyneet, joten Keefe D on yksi harvoista joilla on yhä suora yhteys tapahtumiin.
Uuden aikataulun mukaan oikeudenkäynnin on määrä alkaa 10. elokuuta 2026. Jää nähtäväksi viekö siirto 2Pacin murhamysteeriä lähemmäs ratkaisua.






